Vieraile turvallisesti
Koe Arctic TreeHouse Hotel turvallisesti
Elämyksiä turvallisesti
Vieraidemme ja henkilökuntamme turvallisuus sekä laadukkaat palvelut puhtaassa ympäristössä ovat aina olleet Arctic TreeHouse Hotelin toiminta-ajatuksena.
COVID-19–pandemian johdosta olemme kehittäneet palveluitamme ja tarkentaneet toimintatapojamme koko hotelli- ja ravintolatoiminnan osalta, jotta voimme varmistaa ainutlaatuisille elämyksille turvallisen ympäristön.
Toimenpiteemme perustuvat WHO:n, Suomen hallituksen, THL:n sekä Visit Finlandin ja työnantajaliiton MaRa:n antamiin ohjeisiin ja suosituksiin. Toimimme lisäksi erittäin läheisessä yhteistyössä Lapin keskussairaalan kanssa saadaksemme ajantasaista tietoa alueemme tilanteesta.
Pandemian luonteesta johtuen, tarkistamme säännöllisesti voimassa olevia sääntöjä ja ohjeita ja muutamme toimintatapojamme niiden mukaisesti.
Tästä syystä pyydämme huomioimaan, että tässä dokumentissa mainitut toimenpiteet ja ohjeet voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta.
Koska kyseessä on pandemia ja koko maailmaa koskeva yhteinen haaste, peräänkuulutamme yhteistyötä ja pyydämme ymmärrystä ystäviltämme, vierailtamme, henkilökunnaltamme ja yhteistyökumppaneiltamme. Vain yhteisten ponnistelujen avulla, pystymme pitämään itsemme ja ympäristömme turvassa ja terveinä.
Haluamme jatkossakin turvata vieraidemme rauhan ja yksityisyyden, joten muistutamme, että Arctic TreeHouse Hotel ympäristöineen on ainoastaan vieraidemme ja kutsun saaneiden yhteistyökumppaneiden käytössä.
Arctic TreeHouse Hotel sijaitsee Rovaniemen kupeessa kauniin Syväsenvaaran metsäisellä rinteellä ja tarjoaa luonnollisen mahdollisuuden rauhaan, yksityisyyteen ja turvalliseen oleskeluun. Erilliset puumajat, huonekohtainen ilmanvaihto sekä omat lämminvesivaraajat vähentävät tartuntavaaraa entisestään.
Yleiset toimintaohjeet ja korotettu siivous- ja desinfiointiohje
Arvoisa vieraamme
- Mikäli sinulla on oireita, informoi henkilökuntaamme ja odota lisäohjeita huoneessasi.
- Rovaniemen alueen matkailutoimijat velvoittavat kasvomaskien käyttöä kaikilta yli 12-vuotiailta asiakkailta.
- Noudatathan hyvää käsihygieniaa. Käsidesipisteitä on kaikissa vessoissa sekä yleisissä tiloissa.
- Pidäthän huolta turvaetäisyydestä. Tiloissamme on turvaetäisyydestä muistuttavia kylttejä.
- Kiinnitämme erityistä huolellisuutta huoneenne ja kylpyhuoneenne puhtauteen ja turvallisuuteen.
- Olemme vähentäneet huoneessanne olevaa irtainta tavaraa turvallisuutenne varmistamiseksi.
- Olemme siirtyneet käyttämään kertakäyttöisiä huonetuotepulloja.
- Pyrimme välttämään turhia henkilökohtaisia kontakteja, joten hyödynnäthän WhatsApp-toimintoa kommunikoidessasi henkilökuntamme kanssa.
- Suosimme korttimaksua, joten pyrithän välttämään käteisen käyttöä.
- Hotellin johtaja vastaa kaikista COVID-19-turvallisuussuunnitelmista. Mikäli ennen oleskelua tai oleskelusi aikana sinulla tulee kysymyksiä tähän tai muihin asioihin liittyen, voit olla yhteydessä hotellin vastaanoton päällikköömme.
- Tietoa mahdollisista matkustusrajoituksista löytyy englanniksi Visit Rovaniemen Covid-19 -sivulta.
Henkilökuntamme
- Henkilökuntamme on ohjeistettu seuraamaan terveyttään ennen töihin tuloa ja mahdollisen sairauden vuoksi pysyttävä kotona.
- Henkilökuntamme on pestävä käsiä ja käytettävä käsihuuhdetta.
- Henkilökuntamme on noudatettava virallisia ohjeita itsensä eristämisestä.
- Henkilökuntamme on käytettävä kasvosuojaimia.
- Henkilökuntamme noudattaa ohjeita olla olematta lähikontaktissa ja pitää tarvittavaa etäisyyttä mahdollisuuksien mukaan.
- Vaihtoehtoiset työmenetelmät ja aikataulut ovat toteutettu sosiaalisen etäisyyden turvaamiseksi.
Hotellimme
- Etäisyyksiä koskevat toimenpiteet ovat käytössä hotellin yleisissä tiloissa.
- Hotellissa on esillä kylttejä muistuttamassa turvaetäisyyksistä.
- Hotellissa toteutetaan tehostettua puhdistusta desinfioimalla kosketuspintoja säännöllisesti.
- Käsihuuhdeasemia on järjestetty kaikkien ovien yhteyteen sekä yleisille alueille (vastaanotto, ravintola, wc:t).
Laajennetut käytännöt ravintolapalveluissa
- Rajoitamme pöytäliinojen käyttöä, ja olemme laatineet tiukat pöytien puhdistusmenettelyt vieraiden vaihtuessa.
- Suola- ja pippurisirottimet on poistettu pöydistä ja ne ovat saatavilla pyynnöstä. Sirottimet puhdistetaan jokaisen käytön jälkeen.
- Suosimme korttimaksua.
- Huonepalvelu on saatavilla. Huonepalvelutilaukset toimitetaan suoraan huoneen ovelle turvallisuuden varmistamiseksi.
Vieraiden palvelut
- Hotellin ajoneuvot desinfioidaan säännöllisesti.
- Sisään- ja uloskirjautumistoiminnot toteutetaan vähäisin kosketustoiminnoin.
- Hotellikuljetuksiemme aikana tulee käyttää kasvosuojaimia.
- Poistamme ylimääräiset lukumateriaalit vastaanottotiloista ja huoneista.
- Huomioithan, että henkilökuntamme siivoaa päiväsiivouksen vain pyynnöstä. Pyydämme vieraitamme poistumaan huoneesta ennen henkilökunnan saapumista huoneeseen.
- Vastaanoton päällikkö toimii yhteyshenkilönä henkilökunnallemme ja vastaa vieraiden kysymyksiin COVID-19-toimenpiteisiin liittyen.
Lopuksi haluamme pyytää Arctic TreeHouse Hotelin vieraana sinua sitoutumaan seuraaviin kohtiin
- Jos sinulla on COVID-19-oireita, kuten kuumetta, yskää, hengenahdistusta tai maku-ja hajuaistin menetystä, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä henkilökuntaamme ja uudelleen järjestämään vierailunne.
- Mikäli sinulla on hoitoa tai hoidollista arvioita vaativia oireita, otathan yhteyttä terveysasemalle puhelimitse tai Nettiklinikan kautta. Henkilökuntamme voi avustaa teitä varauksen tekemisessä.
- Pyydämme, että kaikki kunnioittavat 2 metrin etäisyysohjeistusta – ei siksi, että emme välittäisi sinusta vaan siksi, että välitämme.
- Ja lopuksi, suhtauduthan ystävällisesti ja kunnioituksella henkilökuntaamme ja muita vieraita kohtaan, tämä on uutta meille kaikille.
- Emme malta odottaa, että näemme pian. Matkusta turvallisesti, ja voi hyvin.
Arctic TreeHouse Hotelin Henkilökunta